129. haaste - romantiikka

Haasteena on tällä kertaa taiteen suuntaus: romantiikka.

Wikipedia kertoo aiheesta seuraavaa: "Romantiikka oli 1700-luvulla Euroopassa alkanut taiteellinen ja intellektuaalinen suuntaus, joka puhkesi kukoistukseen Saksassa 1790-luvulla ensin kirjallisuudessa ja lopulta filosofiassa. Saksaa ennen romantiikkaa oli esiintynyt Ranskassa ja Englannissa, myöhemmin sitä on esiintynyt todennäköisesti kaikissa mantereen kulttuureissa. Suuntauksen nimesi saksalainen filosofi Friedrich von Schelling.

Romantiikka painotti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Luonnon merkitystä korostettiin sekä kielessä että taiteissa. Romantiikan ajalla oltiin erityisen kiinnostuneita henkimaailmasta, unikuvista, ihmissielun pimeästä puolesta ja muusta ”epätavallisesta”. Sankarillisia yksilösaavutuksia ihailtiin."

Esimerkkinä romantiikan ajan maalaustaiteesta Henri Fuselin Painajainen vuodelta 1781:


Kiitoksia edelliseen haasteeseen vastanneille!

Haastetta voi tulkita vapaasta vaikkapa sanan romantiikka muilla merkityksillä.

Seuraava haaste on vasta kolmen viikon päästä eli 27.4. Haasteaikaa on sinne saakka.

Kommentit

  1. Kiitos inspiroivasta aiheesta ja siitä, että aikaa on kolme viikkoa, on vähän kiirettä nyt, joten kaikki lisäaika on tarpeen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit